Byrokraatit ja poliitikot etsivät aina helppoja ratkaisuja

Ratkaisut tehdään yleensä omien kykyjen mukaan.
Byrokraatit ja poliitikot etsivät aina helppoja ratkaisuja, kuten nyt käynnissä olevassa verouudistus keskustelussa. On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin jatkuva verojen korottaminen. Työssäkävijöitä, poliitikkojen ja byrokraattien mielestä alempi arvoista kansanosaa, höynäytetään taas sillä, että kerrotaan laskettavan työnverotusta ja nostetaan kulutuksenverotusta. Me eläkeläiset olemme heidän mielestään vielä alempi arvoisempia kuin työssäkävijät vaikkakin mekin maksamme veroja osa jopa huomattavastikin. Eläkeläiset kun eivät ole muuta tehneet kuin pitäneet pystyssä tätä maata vuosikymmeniä, vanhimmat jopa sotineet tämän maan puolesta. Eli ei ole tarvetta enää heistä välittää.
Käytännössä ainakaan tämä höynäytettävänä olevat kansanosat eivät saa yhtään mitään. Pientuloinen kun ei ole tähänkään asti pystynyt säästämään kulutuksestaan vaan kaikki on ”mänt eikä piisantkaa” eli ruokaan ja asumiseen ja töissä kulkemiseen. Kulutusverojen noston jälkeen on syötävä vähemmän ja asuttava huonommin sekä laskettava kämpän lämpötilaa. Suurituloiset pystyy säästämään kulutuksessa jos ”sattuu olemaan tarvis”! Raha on aina löytänyt rahan luokse!
Poliitikot ja byrokraatit puhuvat kuinka tärkätä on saada talouskasvua aikaiseksi, kotimaista kulutusta lisäämällä ja työnteon tekemisen kannattavaksi. Tuossa hölötyksestä kun ei vaan ole paljon lastenlapsille kerrottavaa. Kierrättämällä yhtä ja samaa satasta vaikka kuinka monessa kädessä. Siitä ei tule muutakuin liikevaihtoa kuten koiranpaskasta siinä vanhassa ekonomi vitsissä. Samaa on työn kannattavaksi tekeminen, jos ei ole työpaikkoja niin silläkö vihellät kun huuli on halki. Eläkeläisten verotusta ei kannata keventää, koska ne perhanat voivat pistää sen säästöön eikä kulutukseen. Vanhasta tottumuksesta mieluummin kärsivät vähän lisää nälkää sekä kylmää.
Verotuksen uudistamisessa pitää lähteä siitä, että saadaan kustannuksia ja siihen vaikuttavia rakenteita alas.
Suomen ulkoista kilpailukykyä on parannettava jos näin ei tehdä niin sitten pitää taas korottaa veroja ja leikata hyvinvointipalveluja. Mikäli kustannuksilla on vain yksi suunta (ylöspäin) niin poliitikot pääsevät päämääräänsä eli saavat hävitettyä loputkin vientiteollisuuden työpaikat. Kustannusten nousun torppaaminen ja suunnan kääntäminen reiluun laskusuuntaan, tarkoittaa säästämistä, asioiden järkevämmin tekemistä, harmaantalouden karsimista ym. Minun mielestäni säästäminen ei tarkoita leikkaamista ja työpaikkojen leikkaamista muualta kuin ehkä ylimitoitetusta johtoportaasta, turhista konsulteista, komiteioista. Hyvänä esimerkkinä turhasta komiteasta käy ”tulevaisuuden brändityöryhmä”. Kustannusrakenteita ei saada laskemaan korottamalla energiaveroja, haitta- ym. ympäristöveroja, polttoaineveroja, jatkuvilla palkankorotuksilla, ei mielettömillä palkkiopalkoilla eikä kultaisilla kädenpuristuksilla. Kustannukset eivät ikävä kyllä käänny laskuun avustuksia lisäämällä, kylläkin etuisuuksia leikkaamalla hyväpalkkaiselta kansanosalta. Nykyisen kaltaista verotustakin voitaneen myöskin pitää eräänlaisena etuutena.
Tämä itseään ”kansakunnan eliittinä” (byrokraatit ja poliitikot) pitävä porukka voisi laskea reilusti omia palkkojaan ja verottomia kulumenojaan sekä lopettamaan kaikki edustuskulut. En kirjoittanut tarpeettomat edustuskulut koska ne kaikki ovat tarpeettomia. Eliitti pystyisi näin kerrankin näyttämään höynäytettäville kansanosille, ettei se ole ainoastaan ahne ja omaa etuaan ajatteleva porukka.
Isot Pojjat voisivat myöskin leikkiä sotaa vaikka Kiinassa tehdyillä pyssyillä, Nato yhteensopivuus vaatimus tuo melko varmasti johonkin pussiin hynää.
”Kansakunnan kerma” menee aina vaikeissa asioissa EU:n seläntaakse sanomalla, että meidän on noudatettava EU:n määräyksiä. Ei niitä niin kirjaimellisesti missään muussa EU maassa noudateta. Voisi tuo ns. kerma venyttää hiukan omaatuntoaan kuten ovat venyttäneet vaaliraha jutuissaan ja venyttänevät vieläkin pitäisikö sanoa ”harmaassa vaalituessa”.
Pitää pystyä kuuntelemaan korvat punaisena pieniä moitteita, eikä aina pyrkiä nostamaan omaa häntäänsä sanomalla KYLLÄ me teemme juuri niinkuin haluatte. On helppo sanoa kyllä, koska kansahan sen maksaa. Pitää pystyä sanomaan myöskin ISO EI, se saattaa olla paljon isompi asia sille huonolle omantunnon arvolle kuin uskoiskaan.
Yksi asia on mitä he aina odottavat kuin kuuta nousemaan on nousukausi ja se mukamas pelastaa asiat. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa, koska ns. kerma tuhlaa ja käyttäytyy tuhlaavaisesti nousukaudella. Laman tullessa ennemmin tai myöhemmin ja aina yllätyksenä, niin taas on ne ”kuuluisat pikkareissa”.
Vanhaa sananlaskua hiukan mukaeltuna voisi sanoa, että ”hullu henkilö Suomesta, syö ememmän kun tienaa”.
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaille.
Keijo Ventola

Jätä kommentti

css.php